FM (yleinen historia), Turun vihreän kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.
Koiraihminen, luonnossa liikkuja ja kulttuurin ystävä.
Olen 26-vuotias turkulainen, joka työskentelee tällä hetkellä hallinnon parissa. Päädyin Turkuun vuonna 2018, kun pääsin opiskelemaan yliopistoon historiaa. Alkujaan olen kotoisin Salosta.
Olen alun perin lähtenyt mukaan politiikkaan yhdistystoiminnan kautta. Päädyin järjestötoimintaan vuonna 2020, kun lähdin mukaan ainejärjestön hallitukseen. Ja sillä yhdistystoiminnan tiellä ollaan edelleen! Olen kerryttänyt kokemusta esimerkiksi tapahtumatuotannosta sekä puheenjohtamisesta. Tällä hetkellä olen Turun vihreän kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja ja nyt myös ehdolla sekä kunta- että aluevaaleissa. Nämä ovat samalla ensimmäiset vaalit itselleni.
Vihreisiin liityin vuonna 2022. Jo sitä ennen äänestin puoluetta, sillä koin sen edustavan eniten omia arvojani ja tapaa tehdä politiikkaa: arvopohjaisesti, tieteeseen ja tutkimukseen nojaten sekä tuloshakuisesti. Asioista ollaan valmiita vääntämään, mutta kompromissit ja pienetkin askeleet oikeaan suuntaan ovat ajoittain parempia voittoja kuin ei mitään.
Koen vahvuutenani omat viestintä- ja yhteistyötaidot sekä rauhallisuuden. Politiikka on lopulta paljon keskustelemista, kuuntelemista ja kompromissien tekemistä. Ärhäkkyyden, huutamisen ja kovan retoriikan sijasta arvostan hyvää argumentointia ja kanssakeskustelijoiden kunnioitusta. Pyrin näitä arvoja toteuttamaan niin politiikassa kuin muutoin omassa arjessa. Sitä voi olla tarpeen tullen kova mimmi ilman, että polkee toisia alaspäin.
Vapaa-ajalla luen kirjoja, nostelen painavia asioita kuntosalilla ja vietän aikaa läheisteni kanssa. Lopuksi hauskana faktana: “Mikä muumihahmo olet?” -testistä olen saanut tuloksena Pikku Myyn. Tuloksen taustalla lienee rohkeus, valmius puolustaa toisia ihmisiä sekä humoristiset ja ajoittain nenäkkäät heitot, joita minulta voi osakseen saada.